Etusivu

Tapahtumakalenteri
Lippukunnat

Aluetyö
Koulutus
Ohjelma
Viestintä
Talous


Piirihallitus
Yhteystiedot
Yleistä piiristä

Ilmoittautuminen

Lomakeliiteri
Linkkejä

LAPIN PARTIOLAISET RY

 

Lapin Partiolaisten toiminta-alueen muodostavat Lapin läänin kunnat sekä Kuivaniemen kunta Oulun läänistä.Lapin Partiolaiset ry on pohjoisin Suomen 11 partiopiiristä. Piirissä on 31 lippukuntaa, joista 21:llä on viikoittaista toimintaa. Jäseniä on noin 1500. Piirin toiminta-alueena on Lapin maakunta.

Yhdistys kuuluu jäsenenä Suomen Partiolaiset ry:hyn, joka on suomalaisen partiotoiminnan keskusjärjestö. Sitä kautta Lapin Partiolaiset ry on osa myös kansainvälistä partioliikettä. Piirin tehtävänä on tukea alueensa lippukuntia järjestämällä tapahtumia, kilpailuja sekä koulutusta.

Historiaa
Lapissa on partiotoimintaa ollut jo 90 vuoden ajan, 30-luvulla runsaimmin Tornion ja Rovaniemen seuduilla, mutta jo 40-50 -luvuilla partio laajeni kaikkiin suurimpiin asutuskeskuksiin. 1970-luvulla lähes kaikissa Lapin kunnissa oli omat partiolippukuntansa ja isoimmissa jo useitakin.

Lapin alueen lippukunnat kuuluivat vuodesta 1927 Pohjois-Pohjanmaan piiriin. Vuonna 1932 yhteispiiri hajosi ja muodostettiin poikien ja tyttöjen erillispiirit ja noin kymmenen vuoden ajan oli erilliset "ruskeat" ja "siniset" järjestöt.

Piirien alueessa tapahtui merkittäviä muutoksia 1940-luvun lopulla, kun sillisen Pohjois-Pohjanmaan katsottiin yhteyksien tehokkaan hoitamisen kannalta olevan aivan liian suuri. Vuonna 1947 muodostettiinkin Lapin Partiopoikapiiri. Tyttöjen puolella Lapin piiri syntyi vuonna 1949. Vuonna 1976 valtakunnallisten kattojärjestöjen yhdistymisen myötä erillispiirit yhdistyivät Lapin Partiolaiset ry:ksi. Vuosi 2006 on siis Lapin Partiolaiset ry:n 30-vuotis juhlavuosi.

Organisaatio
Piirin logo: ristikkäin asetetut sauvat joiden päissä WAGGGSin kolmiapila ja WOSMin lilja.
Piirin jäseniä ovat kaikki piirin alueen lippukunnat. Ylintä päätösvaltaa piirissä käyttää jäsenistö piirin kokouksessa, joita ovat kevätkokous ja syyskokous.

Piirin toimivaltaa käyttää syyskokouksen valitsema piirihallitus, jonka muodostavat piirinjohtaja, varajohtaja sekä 6-10 muuta jäsentä.

Piirissä toimii viisi ryhmää, jotka suunnittelevat ja toteuttavat alueeseensa kuuluvaa piirin toimintaa. Näitä ryhmiä ovat alueryhmä 'Tukisukka', koulutusryhmä sekä ohjelmaryhmä, jonka alaisuudessa toimivat kilpailujaos sekä vaeltajajaos 'Sidostesukka'. Viestinnästä ja taloudesta vastaavat viestintä- ja talousryhmät. Näiden kaikkien toiminnasta enemmän niiden omilla sivuilla.

>> Sompa - katsaus Lapin Partiolaisten toimintaan partioviikolla 2009

 

www.lappi.partio.fi

Copyright © Lapin Partiolaiset ry 2004-2006